post

Lohjalla sattuu ja tapahtuu!

Lohja kuulostaa monien mielestä varmaankin tylsälle paikalle, mutta nämä henkilöt eivät varmastikaan tiedä kaikkea mitä Lohjalla on vuosien mittaan tapahtunut!

Moniko meistä on kuullut esimerkiksi suuresta kissakalasta, joka Pentti Jormakkala pyydysti vuonna 1981 Lohjan edustalla olevasta vesistöstä. Kissakala oli niin suuri, että sitä nostamaan piti hälyttää Lohjan VPK, ja heilläkin meinasi kalusto loppua kesken tässä projektissa. Oli ja on tänäkin päivänä täysi mysteeri, miten kissakala oli eksynyt Lohjan vesistöön?

Kissakala ei oikeastaan ole mitään, kun kuulee seuraavan tapahtuman Lohjalta. K-Kaupan Marja-Liisa ja naapuripitäjän nimismies pitivät salasuhdetta keskenään yhteensä 9 vuoden ajan, kunnes selvisi, että Marja-Liisa oli oikeasti KGB agentti kylmänsodan ajoilta, kukaan ei vain ollut muistanut ilmoittaa tälle innokkaalle salaiselle agentille työsuhteen päättymisestä. Joka tapauksessa Marja-Liisa ja nimismies menivät naimisiin, tosin Marja-Liisan oikea nimi olikin Oksana.

Uutta Lohjan kirjastoa suunniteltaessa ja vanhoja kirjoja pois heitettäessä, kävi ilmi, että yhden vanhan ja kuluneen kirjan sivut oli sidottu seteleistä. Nämä setelit olivat vanhoja Suomen markkoja ja asialla oli ollut Lohjan pihein pappa Mauri, myöhemmin näitä kätköjä löydettiin ympäri Lohjaa eri paikoista ja siitä tulikin Lohjalainen urheilulaji seuraavaksi 10 vuodeksi, nimeltään, “etsi Maurin rahat”. Kaikki jotka ovat käyneet koulunsa Lohjalla 1970-luvulla muistavat varmasti tämän kaikkien rakastaman urheilulajin, jossa loppujen lopuksi käytiin jopa piirimestaruuskilpailuja.

Lohjalla asuu myös muutamia kuuluisuuksia, mutta asia mitä moni ei tiedä, on se, että nämä kuuluisuudet asuvat kaikki samassa talossa Lohjan reunamilla. He ovat omakustanteisesti rakentaneet itselleen Big Brother taloa muistuttavan kommuunin, jossa asuvat ja kuvaavat itse kaiken tapahtuvan. Kerran kuukaudessa he järjestävät sitten kaikille Lohjalaisille ilmaisen tapahtuman, jossa esitetään aina isolta ulko screeniltä edellisen kuukauden editoitu materiaali.

Mielenkiintoisin tarinoista on kuitenkin legenda, jonka mukaan Lohja on syntynyt siitä, kun metsään eksynyt marjastaja pariskunta tapasi toisen pariskunnan (he olivat tosin sienestäjiä) ja päättivät yhdessä rakentaa majapaikan. Loppujen lopuksi kävi niin että olo majapaikassa venyi venymistään ja marjastajapariskunnan nainen huomasi vieläpä olevansa raskaana. Nämä neljä eksynyttä päättivät jäädä asumaan majapaikkaansa, keskelle metsää. Pikku hiljaaa kylä kasvoi ja populaatiota tuli lisää, kun joku marjastaja, sienestäjä tai metsästäjä eksyi pois normaalilta reitiltään.Pikkuhiljaa Lohja kasvoi näiden eksyneiden ihmisten avulla suhteellisen suureksi ja elinvoimaiseksi kyläksi, jossa oli ammattimiehiä ja naisia joka lähtöön.

Sienestäjä pariskunnan mies oli tiennyt tämän kokoajan, mutta oli halunnut pitää tiedon itsellään, koska viihtyi siellä niin hyvin. Loppujen lopuksi kävi kuitenkin niin, että kaikki neljä ja heidän lukuisat jälkeläisensä päättivät jäädä asumaan kyseiselle paikalle ja antoivat paikalle nimen Lohja, joka sen aikaisessa suomenkielessä tarkoitti sukua. Mikä olisikaan ollut parempi nimi tuolle pikku kylälle, jossa kaikki tunsivat toisensa ja olivat pikkuhiljaa muotoutuneet kuin yhdeksi suureksi suvuksi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *