post

Lohjan rautakautinen hautausmaa

Lohjalla sijaitsee todella mielenkiintoinen retkikohde, joka on niinkin vanha kuin 500-200eKr. Kyseessä on rautakautinen hautausmaa, joka on antanut leposijan vainajilleen jo todella pitkän ajan. Tunnelma kalmistossa on todella rauhoittava ja vanhat puut suorastaan huokuvat rauhaa ja humisevat tuulessa rauhoittavasti. Ei voi olla ajattelematta, kuinka kaunis ja tyyni hautapaikka tämä on ja voi vain kuvitella sen ikiunen tyyneyttä, missä nämä vainajat lepäävät. Vaikka alueen haudat ovatkin ikänsä vuoksi hiukkasen ränsistyneitä, ei se estä tuntemasta suurta kunnioitusta tätä paikkaa ja sinne haudattuja ihmisiä kohtaan. Tämä kyseinen kalmisto pistää miettimään ja rauhoittumaan, nykyajan hektisessä maailmassa, ja se on meille monelle varmasti todella tarpeen.

Rautakautiset haudat ovat kiviröykkiöitä, jotka ovat rakenteettomia. Hautaustapa oli rautakauden suomessa suhteellisen vaatimaton, mutta kuitenkin haluttiin kunnioittaa vanajia rakentamalla heille jonkinlainen muistomerkki päällekkäin ladotuista kivistä. Tärkeämpää tuohon aikaan olikin se, mitä vainajalle laitettiin mukaan hautaan. Lohjan muisnaishaudoista on löydetty mm. saviastiapaloja ja rannekoru. Tämä kalmisto, kuten useat muutkin rautakauden kalmistoista, on sijainnut suhteellisen lähellä asutusta. Hautoihin oli todellakin rautakaudella tapana laittaa mukaan vainajalle tärkeitä esineitä ja esimerkiksi ruokaa. Jotkut keraamiset tai rautaiset esineet ovat säilyneet tähän päivään saakka, mutta harmillisen usein orgaanisista materiaaleista tehdyt esineet ovat ehtineet tuhoutua vuosien saatossa.

Kuitenkin nämä haudat ja niistä löytyneet esineet pystyvät kertomaan meille paljon rautakauden ihmisten elämästä ja tavoista Lohjan alueella. Ehkäpä elämä ei kuitenkaan ole eronnut omastamme niin paljon kuin voisimme kuvitella, vaan on pitänyt sisällään samoja iloja ja murheita kuin meilläkin on. Jokatapauksessa alueella on todella mielenkiintoista kuljeskella ja aistia siitä huokuvaa rauhaa ja tyyneyttä.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *