Mökillä Lohjalla

hiekkatie

Taivas oli kirkkaansininen ja sitä koristi vain muutama pieni pumpulipallon näköinen poutapilvi. Niittyjen kukat kukkivat kuin vanhoissa Suomifilmeissä konsanaan ja tuntui että tälläsienä kesäpäivänä ei voinut olla muuta kuin onnellinen.

Iiro oli saapunut perheen kesäpaikalle yhdessä ystävänsä Heikin kanssa, ja tarkoitus oli viettää siellä seuraavat neljä viikkoa nauttien luonnon rauhasta ja Suomen suvesta. Iiro ja Heikki kulkivat hiljalleen kesäpaikalle vievää hiekkatietä ja vaikka kesäpäívän kuumuus saikin hiekan pölyämään, nauttivat he matkastaan suunnattomasti. Tien reunalla siritti heinäsirkkojen kuoro ja mehiläiset pärrösivät niityn kukissa kuin viimeistä päivää.

Linja-auto oli jättänyt pojat ison tien varteen, josta he jatkoivat matkaa jalkaisin seuraavat viisi kilometriä kesäpaikalle. Iiron lähistöllä asuva eno oli lupautunut hakemaan pojat bussipysäkiltä, mutta kumpikin oli ollut sitä mieltä että reipas kävely Suomalaisessa maalaismaisemassa heti loman alkuun olisi vain ja ainoastaan upea kokemus.

Matka taittuikin mukavasti hiljakseen kävellessä ja luontoa ja sen ihanuutta ihmetellessä. Kohta edessä häämöttikin jo kesäpaikka, joka oli vanha hirsinen maatilarakennus, kaikkine asiaan kuuluvine piharakennuksineen. Rappusten vierellä oli vanhassa keittiötökissä syreenin oksia iso kimpullinen ja Iiro arvasi että enon vaimo oli ollut asialla. Viileä tupa tuoksui samalta kuin aina ennenkin, eli vanhalta puulta ja mäntysuovalta. Vanhojen hirsien suojissa kesäpäivä menetti viileytensä ja pojat kävivät vierekkäin istumaan tuvan pitkille penkeille.

maalla

Mikä siinä olikin, että tänne suupuessa kaikki ongelmat ikäänkuin unohtuivat ja oli helppoa olla ja hengittää. Poikien reput olivat ovensuussa ja siinä he istuivat kahdestaan kuin kaksi vanhaa miestä. Äkkiä Heikki hyppäsi ylös ja ilmoitti menevänsä uimaan. Iiro seurasi perässä ja yhtä matkaa pojat juoksivat rannalle, jossa vanha hirsinen sauna odotti tavanomaisella paikallaan. Saimaa kimmelsi keäauringossa ja Silkkiuikkujen äänet kaikuivat järvenselältä. Kaukana horisontissa näkyi joku soutelevan ja airojen vedot kaikuivat järvenselkää pitkin poikien korviin.

Pojat vaihtoivat saunan pukuhuoneessa uimahousut jalkaan ja juoksivat laituria pitkin suoraa päätä järveen, niin että vesi sen kuin roiskui kun pojat putosivat järven viileään syleilyyn. Tuntui kuin olisi palannut lapsuuteen kun uida pärskytteli lämpimässä järvivedessä ja antoi kaiken stressin ja harmien valua ulos.

Aikansa järvessä pulikoituaan, pojat nousivat istumaan auringon lämmittämälle laiturille ja pyyhkeiden päällä makoillessa antoivat kumpikin katseen vaeltaa taivaan pilvimuodostelmissa. Heikki taisi nukahtaakkin hetkeksi ja Iiro herättelikin Heikin pian nousemaan ylös.

Pojat marsiivat samaa reittiä takaisin talolle ja päättivät ottaa pienet nokoset tuvan viileydessä. Heikki jatkoi keskeytyneitä uniaan tuvan sivustavedettävällä ja Iiro asettui toiselle puolelle tupaa vanhalle hetekalle. Iiroa ei oikeastaan nukuttanut, mutta Heikki edellisen yön työtä tehneenä tuntui kaipaavan unta heti loman alkajaisiksi. Vaikka Iiro ei itselleen tunnustanutkaan väsymystään, ei mennyt kuin muutamia minuutteja ja hänkin oli vaipunut rauhoittavaan uneen ja lukemiseksi tarkoitetut Aku Ankat olivat valahteneet tuvan lattialle.

Ilta oli jo kääntynyt hämärän hyssyyn, ennen seuraavaa aamunkoittoa, kun pojat heräilivät kumpikin tahoillaan. Heikin herätessä oli Iiro jo keittönyt iltakahvit ja kattanut pöytöön mummon karjalanpiirakoita ja munavoita. Nälkä oli kummallakin, sillä ei Heikki eikä Iirokaan , oleet muistaneet syödä mitään koko päivänä. Kahdekasan karjalanpiirakkaa katosi kuin huomaamatta poikien nälkäsiiin vatsoihin. Kumpaakaan pojista ei nyt väsyttänyt pitkien päiväunien jälkeen, joten Iiro ehdotti että he voisivat kävellä Iiron enon talolle ja sen jälkeen lämmittää saunan. Iiron eno asui vain kivenheiton päässä ja olisi myös mukavaa päästä seuraamaan maatalon iltapuuhia, lypsyineen kaikkineen.

Ennen kuin pojat edes ehtivät pihapiiriin, tervehti heitä enon koiran, rekun haukku heitä. Rekku juoksi aitauksessaan ja oli kyllä jo tunnistanut Iiron ystävällisistä äännähdyksistä päätellen. Iiron enokin marssi ulos navetasta yhdessä vaimonsa kanssa Rekun haukun hälyttäminä. Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia ja sekä iiro että Heikki saivat kutsun istua iltapala pöytään. Pojat yrittivät estellä, kertoen että olivat juuri syöneet, mutta se kaikui kuuroille korville. Pian pojat taas sitten istuivat syömässä ja kummankin mahat olivat niin täynnä, että yhdessä he miettivät voivansa pyöriä takaisin kesäpaikalle.

Iltapalan jälkeen istuttiin vielä hetki viilenevässä kesäillassa ja sen jälkeen pojat huikkasivat hyvän yön toivotukset ja lähtivät kohti omaa majapaikkaansa. Päästyään perille oli jo myöhä ja ruoka painoi unettavasti vatsassa, joten pojat päättivät että oli aika käydä unten maille. Hetken päästä tuvasta kuului tasainen tuhina ja kuorsaus, kun pojat olivat nukahtaneet kumpikin omaan sänkyynsä, viileiden ja puhtaiden pellavalakanoiden alle.

tupa

Aamulla Heikki heräsi ensimmäisenä tuvan verhojen raosta pilkistävään kirkkaaseen aamuaurinkoon. Kello oli vasta seitsemän, mutta aurinko paitoi jo kirkkaana ja pikkulintujen kuro sirkutti iloisena puiden oksilla. Heikki keitti kahvia ja kattoi aamupalaa pöytöön, samalla kun kuunteli Suomalaisen kesäaamun ääniä. Heikki otti muutaman leivän ja kupillisen kahvia, sekä istahti talon suurelle ja vanhalle kivirapulle. Kärpäset ja mehiläiset olivat jo ahkerina työssään ja aamukaste kimalteli vielä nurmella. Siinä itsekseen aamukahvia juodessaan, Heikki mietti miten onnekas oli, kun sai kokea tälläisen aamun ja vielä nauttia siitä yhdessä parhaan ystävänsä Iiron kanssa. Heikki ja Iiro olivat tutustuneet jo ala-asteella ja olivat siitä asti olleet parhaat kaverukset. Heikki olikin ollut täällä Iiron kesäpaikalla lukuisia kertoja aiemminkin ja paikka tuntui Heikilläkin kuuluvan osaksi kesää. Täällä oli vietetty syntymäpäiviä ja rippijuhlia, puhumattakaam muutamista kotibileiden tapaisista, joita pojat olivat teini aikoinaan muutamia kertoja salaa järjestäneet.

Tuvasta alkoi kuulua lattialankkujen narinaa, ja pian portaille Heikin viereen istahti myös Iiro, jonka vaaleat hiukset olivat sekaisin unen jäljiltä ja T-paita väärinpäin päällä. Siinä pojat istuivat yhdessä sopuisassa hiljaisuudessa, kuunnellen ja ihmetellen kesäaamua. Tälläista elämän piti ollakin, pystyä istumaan ihan hiljaa, ilman epämukavaa tunnetta siitä, että jomman kumman pitäisi puhua. Se hetki oli täydellinen ja säilyisi poikien mielessä vielä vanhuuden päivinäkin.

kesäaamu

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *