post

Tytyrin kaivos – Lohjan suosittu nähtävyys

Lohjan teollisuus pohjautuu pitkälti kaivosteollisuuteen, sillä jo vuonna 1542 Lohjalla louhittiin rautamalmia. Lohjan Ojamo onkin itse asiassa Suomen vanhin rautakaivos, mutta ei suinkaan ainoa kaivos Lohjalla, nimittäin maankuulu Tytyrin kaivos yhä toiminnassa oleva lohjalainen kalsiittikaivos. Tämä näyttävä kaivos sijaitsee melkein Lohjan kaupungin keskustassa Pappilassa. Jos Lohjan kaivositoiminta kiinnostaa enemmänkin, suosittelemme lämpimästi Tytyrin kaivosmuseota, josta voit lukea lisää myös alta.

Tytyrin kaivostoiminta ennen ja nyt

Tytyrin kaivoksessa louhitaan kalsiittia, eli kalkkisälpää, josta valmistetaan lähinnä rautaa ja terästä. Kalsiitista voidaan valmistaa myös kemikaalia selluloosaa varten. Kalkkikivi on tunnettu myös ravinteena sekä happamuudenpoistoaineena, joten tästä aineksesta on moneksi! Lohjalla kalsiitin louhinnat alkoivat jo 1800-luvun lopulla ja maan alla louhiminen alkoi vuoden 1947 tienoilla ja kokonaan maanalaiseen toimintaan siirryttiin vuonna 1956. Tänä päivänä Tytyrin kaivosmuseo on edelleen avoinna ja toimiva, sillä kaivoksella louhitaan edelleen jopa 250 000 tonnia kalsiittia vuodessa. Tytyrissä työskentee yhteensä noin 70 ihmistä, joista 60 kalsiitintuotannossa. Poraukset ja louhinta toimii jopa 350 metrin syvyydessä ja maan alla kulkevan kaivoskäytäväverkoston arvellaan olevan yli 60 km pitkä, eli mittava kaivos on kyseessä!

Tulevaisuus on edelleen valoisa Tytyrin kaivoksessa, sillä kalkkia arvellaan riittävän noin sadaksi vuodeksi.

 

Tytyrin Kaivosmuseotytyrikalkki

Kaivosmuseo on avattu jo vuonna 1988, mutta se kerää paljon kävijöitä vielä tänäkin päivänä. Museo on siitä erityinen, että se sijaitsee toimivassa kaivoksessa, eli vierailijat pääsevät seuraamaan kaivostoimintaa paikan päällä! Museon sijaitsee 110 metrin syvyydessä, mutta ei huolta, tämä tila sopii myös ahtaanpaikankammoisille! Siellä voi tutustua tarkemmin rautakaivostoiminnan perusteisiin sekä louhintaan ja taitavat oppaat osaavat kertoa paljon Tytyrin historiasta. Kierros oppaan mukana kestää yleensä n. 2 tuntia. Museokierrosten lisäksi museo on otollinen paikka erilaisille tapahtumille, kuten Halloween-kierroksille, joulutapahtumiin ja muihin kausittaisiin juhliin. Tytyri-salissa pidetään erikoistilaisuuksia ja jopa häitä, joten jos etsit ainutlaatuista paikkaa järjestää tapahtumia, tässä vastaus sinulle!

Museoon kannattaa varata hyvät jalkineet ja lämpimät vaatteet, sillä lämpötila saattaa laskea jopa +8 asteeseen kesälläkin! Tytyrin museo on avoinna päivittäin, joten lähde tutustumaan Lohjan kuuluisimpaan kaivokseen!

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *