Lohjalla toimii pieni muotitalo, josta harva on kuullut. Se ei ehkä ole ihan Diorin tai Chanelin tasoa,
mutta ainakaan yrityksen puutteesta sitä ei voi syyttää.
Perustaja on paikallinen suuri persoona Jorma Martikainen ja muotitalo kulkee nimellä Rissu
vaatetus. Tämä muotitalo on keskittynyt ensisijaisesti keski ikäisten naisten vaatetukseen ja onkin
niittänyt todellista mainetta heidän keskuudessaan.
Jorma on paljasjalkainen Lohjalainen jo viidennessä polvessa ja hän loisti jo esikoulussa
piirrrustuksen tunneilla.
Jorman kuvaamataidon opettaja Liisa Kymäläinen huomasi jo silloin, vuosia sitten Jorman
potentiaallin ja kannusti häntä parhaansa mukaan.
Valitettavasti Jorman vanhemmat eivät olleet aivan yhtä kannustavaa sorttia Jorman
piirrustusharrastuksen suhteen, vaan halusivat pojastaan jatkajaa isän sahalle.
Jorma oli kuitenkin tiensä valinnut kuvaamataidonopettaja Liisan avustuksella ja päätti aloittaa
vapaan taidekoulun heti peruskoulusta päästyään.
Imatralle muutettuaan Jormalle alkoi hahmottua oikein toden teolla se, mitä hän halusi
loppuelämällään tehdä. Ajatus oli kristallinkirkkaana Jorman päässä ja niin hän alkoi muotitalonsa
esivalmistelut jo niinkin nuorella iällä kuin 17 vuotiaana.
Valmistuttuaan taidekoulusta Jormalla olikin jo ensimmäinen kevätmallisto valmiina odottamassa.
Mallisto esiteltiin Lohjan jokavuotisilla kevätmarkkinoilla ja siitä tuli välittömästi todellinen suosikki
Lohjan kotirouvien keskuudessa. Myynti ennätyksiä takoi varsinkin asuyhdistelmä valkoiset capri
legginsit ja lyhyt paita. Sinä kesänä Lohjalla nähtiinkin runsaasti paljasta pintaa niin vatsan kuin
pohkeidenkin kohdalla.
Nyt muotitalo on siirtynyt muiden tavoin intenet aikaan ja heidän luomuksiaan saa ostaa myös
yrityksen nettisivuilta, joita sponsoroi Lohjan kaupunki yhdessä paikallisen Prisman kanssa.
Jorman vanhemmatkin ovat vuosien kuluessa hyväksyneet poikansa työn ja ymmärtävät että se on
tie jonka on valinnut!