Lohjan tiheissä metsissä huhuttiin asuvan šamaanin. Tästä olivat tietoisia kaikki jotka olivat Lohjalla kauemman aikaa asuneet tai siellä syntyneet. Moni toivoi näkevänäs hänet, mutta usein oli pettynyt marjastaja tai sienestäjä nähty tulevan takaisin metsästä. Tarinasta oli kuullut myös Penttisen Lahja, joka oli vanhempi rouvashenkilö Lohjan taajama-alueen ulkopuolelta. Lahja oli tunnettu siitä, että eli elämäänsä melkeimpä omavaraistaloudessa ja harvemmin Lahjaa nähtiinkään Lohjan S-Marketissa ostoksilla.

Tämä launatai oli kuitenkin harvinainen, sillä Lahja oli polkaissut vanhalla Nopsallaan S-Marketin pihaan jo hieman ennen kuin se avsi ovensa. Nyt oli pakko turvautua kaupan apuun tarjoiluissa, sillä vieraisille oli tulossa leskimies Vilppulasta, jonka kanssa Lahja olikin kirjoitellut kirjeitä jo hyvän aikaa.

Vilppulan Leo, kuten Lahja häntä kutsui oli ilmoittanut tulostaan edellisenä iltana ja sekös oli saanut vipinää Lahjan kinttuihin, tai perammin sanottuna Nopsan polkimiin. Lahja nimittäin halusi ehsottomasti tarjota Leolle karjalanpaistin seurana ykkösolutta ja sitä ei Lahja itse tehnyt. Siksi Lahja oli kolkuttelemassa kaupan ovella jo hyvissä ajoin. Yksi syy aikaiseen kauppareissuun oli myös se, että Lahja ei suin surminkaan halunnut kenenkään näkevän että ostaa olutta.

Lahjan toimitettua asiansa keskustassa, hyppäsi hän taas Nopsansa satulaan ja aloitti vauhdikkaan matkan kohti kotia. Siinä pyörän selässä viilettäessään Lahja mietti miten hyvä menopeli hänen vanha Nopsansa olikaan. Niin se vain kulki luotettavasti sekä ylä-että alamäet.

Eipä aikaakaan kun Lahja oli takaisin kotimökkinsä pihamaalla ja päätti viedä heti oluet maakellariin jäähtymään mukavan viileiksi. Kun Lahja oli astunut sisään ovesta ja asetteli pulloja kellarin vanhoille hyllyille, kuului oven paukahdus ja juoksuaskelia. Lahja juoksi pika pikaa pihamaalle je ehti nähdä vain pitkät ruskeat hiukset ja batiikkivärjätyn paidan helman.

Lahjalla ei olut aikaa miettiä mitä tuo tarkoitti ja kuka tuo mysteerimies oli ollut, sillä karjalanpaisti piti saada jo uuniin muhimaan. Uunion Lahja olikin lämmittänyt jo aamuvarhaisella, niin että nyt se oli juuri sopivan kuuma karjalanpaistin hauduttamiseen.

Siinä keittiössä puuhaillessaan ja uuniluukkua avatessaan Lahja kuuli taas tuvan oven aukeavan. Nýt lahja olikin ollut valmiina ja pinkaisi matkaan kauha kädessä keikkuen. Ennen metsänreunaa Lahja sai kun saikin kiinni pitkähiuksisen miehen, joka ei vaikuttanutkaan yllättäen yhtään vaaralliselta.

Mies kertoi olevansa Lohjan šamaani ja asuvansa ihan pienen matkan päässä Lahjan mökistä. Kun Lahja tivasi mieheltä miksi hän hiippaili alvariinsa hänen mökkinsä tiluksilla, vastasi mies hieman häpeillen että oli useasti nähnyt Lahjan pihalla ja pikkuhiljaa rakastunut häneen. Tälläistä ei Lahja ollutkaan kuullut hyvään toviin ja hän suorastaan mykistyi tästä tunnustuksesta. Saman tien šamaani katosi ja vaikka Lahja miten yritti katsella ja huudella, ei hänestä näkynyt enää jälkeäkään.

Siinä Lahjan vielä pihamaalla huudellessa pihaan kaartoi auto ja Leo hyppäsi sieltä ulos. Leo oli komeampi kuin kuvissa ja mikä parasta todella iloinen nähdessään Lahjan.

Illalla saunassa Lahja kertoi Leolle kohtaamisestaan šamaanin kanssa ja mietiskeli mistä oli oikein ollut kyse. Leo katseli hetken mietteliäänä Lahjaa ja sanoi että ehkä se oli tarkoitettu nostamaan Lahjan itsetuntoa ja huomaamaan että oli mukavaa seuraa. Lahjan itsetunto oli ollutkin aika matalalla avioeron jälkeen ja kun Lahja nyt mietti asiaa hän huomasi tuntevansa olonsa huomattavasti itsevarmemmaksi.

Kun Lahja vilkaisi saunan ikkunasta ulos, vilahti siellä samainen šamaani, joka pois juostessaan iski vielä Lahjalle silmää.