Talo sijaitsi aurinkoisella rinteellä Lohjan eteläpuolella ja siinä se oli seissyt jo melkeimpä sadan vuoden ajan kuunnellen kuusikon huminaa ympärillään ja vuodenaikojen vaihtuessa. Talolla oli ollut monta omistajaa olemassaolonsa aikana ja nyt sitä isännöi perhe, johon kuului äiti, isä ja kaksi lasta. Oikea perinteinen kiiltokuvaperhe, voisi äkkiä kuvitella. Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen, tämä perhe ei ollut sellainen keskiluokkainen perhe jonka pihassa seisoi farmari Volvo ja pihalla kirmaili lasten kanssa kultainen noutaja.

Tässä perheessä riitti rakkautta ja heidän elämänarvonsa perustuivat kaikkeen muuhun kuin materiaan. Tässä perheessä arvostettiin sielun syvyyttä ja taidetta. Mutta ei suinkaan taiteen aseman vuoksi, vaan sen takia mitä se pystyi ihmiselle antamaan.

Taide antoi näkökulmia, perspektiiviä ja ennenkaikkea rakkautta. Mutta moniko todella oli edes huomannut sen. Monelle taide oli vain ja ainostaan statusta tai sitä että halusi osoittaa oma sivistyneisyytensä. Perheen äiti oli kirjailija ja olikin ollut juuri hänen ideansa viisi vuotta sitten muuttaa Lohjalle. Tämän perheen yhteen periaatteeseen kuuluikin että he vaihtoivat asuinpaikkaa aina kuuden vuoden välein. Näin he uskoivat säilyttävänsä otteen todelliseen elämään ja siihen että eivät sokeutuisi kaikelle sille kauneudelle jota maailmalla oli tarjota niille kaikille jota siitä vain halusivat nauttia. Valitettavan moni kuitenkin oli vuosien mittaan sulkenut silmänsä tuolta kaikelta kauneudelta.

Muutto Lohjalle oli sujunut ongelmitta ja talo oli kutsunut heitä ensihetkistä asukkaikseen. Sen ympärillä loistava aura oli niin lämmin ja kutsuva, että sitä ei kertakaikkiaan voinut olla tuntematta. Ainakaan joku sellainen joka oli herkistynyt tuntemaan ja kokemaan maailmaa kaikilla aisteillaan.

Perheellä ei ollut paljon tavaraa, se oli tietoinen valinta ja kuului osana heidän elämänfilosofiaansa. Mitä vähemmän omistaa, sitä antoisampaa elämä on. Perhe oli käynyt monia keskusteluja tästä asiasta ja yleensä kaikki olivat jakaneet mielipiteen. Nykyisin perheen äiti oli huomannut usein tyttärensä silmissä pienen mutta huomattavan epäilyksen välähdyksen kun he olivat käsitelleet aihetta. Äiti laittoi tuon kuitenkin teini iän piikkiin ja ajatteli sen oleva normaali kehitysvaihe. Olihan toki normaalia että nuori kyseenalasti ja aloitteli omien ajatusmalliensa rakentamista. Siksi tuon välähdyksen näkeminen ei ollutkaan huolestuttanut perheen muita jäseniä juurikaan, vaan se oli ohitettu olankohautuksella taí ymmärtäväisellä hymyllä.

Nyt kuitenkin oli tullut aika paikkoin etsiä uusi kotipaikka ja jättää Lohja taakseen. Kuusi vuotta oli kulunut uskomattoman noipeasti ja perheen vanhempienkin oli mytönnettävä että aika Lohjalla oli ollut seesteistä ja onnellista aikaa.

Eräänä iltana kun perhe nautti iltapalaa, perheen vanhemmat päättivät aloittaa keskustelun tulevaa muuttoa koskien. Isä oli ottanut esille jo kaikille tutuksi tulleen karttakirjan, jota oli lukemattomat kerrat aiemminkin selailtu tämän perheen kesken. Perheen vanhemmat eivät kuitenkaan voineet olla huomaamatta perheen teini ikäisten lasten epäröiviä katseita kun muutosta alettiin puhua. Vihdoin perheen poika liittyi mukaan vanhempien keskusteluun, mutta ei suinkaan tavalla jota vanhemmat olivat osanneet odottaa.

Poika kertoi siitä kuinka oli jo puoli vuotta sitten jättänyt lukion kesken ja oli siitä asti pelannut niin kutsuttuna puoliammattilaisena pokeria netin kasinoilla. Hiljaisuus oli suorastaan mykistävä, kun vanhemmat yrittivät sisäistää tätä yllättävää tietoa. Lopulta perheen isä sai kysyttyä paljonko poika oli hankkinut uudella niin kutsutulla ammatillaan. Vastaus mykisti isän uudelleen kun poika ilmoitti että oli vajaan puolen vuoden aikana ansainnut jo vajaat 60 000 euroa. Kaikki saadut voitot hän oli laittanut korkeakorkoiselle säästötilille ja pelaamista hän aikoi jatkaa ainakin siihen asti että hänellä olisi koossa 100 000 euroa. Poika kertoi myös että innostuksen pelaamiseen hän oli saanut hyvältä ystävältään, joka oli kertonut casino-oppaat.com -sivustosta ja sieltä poika oli pikkuhiljaa opetellut casinopelaamisen saloja ja etsinyt itselleen parhaita tarjouksia ja bonuksia.

Eikä yllätykset iltapala pöydässä tähän loppuneet, sillä lasten ilmeet kertoivat että muutakin oli vielä tulossa. Kuin yhdestä suusta perheen lapset kertoivat vihdoin vanhemmilleen että heidän mielestään kiertolaiselämä sai riittää. Se oli ollut antoisaa ja se oli tuonut heille runsaasti erilaisia katsantokantoja elämään, mutta nyt se sai riittää.

Tässä perheessä oli totuttu siihen että kaikilla perheenjäsenillä oli yhtälainen oikeus mielipiteeseen ja siksi perheen nuoret uskalsivatkin kertoa mielipeiteensä vanhemmileen niinkin suoraan. Hiljaisuus kesti vain muutamia sekuntteja, mutta se ehdottomasti tuntui pitemmälle. Vanhempien ilmeet olivat näkemisen arvoiset sillä tätä he eivät osanneet odottaa. Kuitenkin ensijärkytyksestä selvittyään alkoi pöydän ympärillä kiivas keskustelu asiasta ja siitä mikä sai nuoret ajattelemaan kyseisellä tavalla.

Kysymys väreili ilmassa ja lopulta perheen tytär katsoi vanhempiaan silmiin ja sanoi, ettekä te aina halunneet kasvattaa meidät niin että jonakin päivänä tulee hetki jolloin osaamme kyseenalaistaa, tehdä omia päätelmiä ja ajatella omilla aivoillamme? Siihen oli kiteytetty kaikki se, mitä vanhemmat olivat aina korostaneet. Sanomattakin on selvää että perhe jäi Lohjalle ja loppujen lopuksi se päätös aloitti uuden kappaleen heidän kaikkien elämässä ja oli juuri se oikea ratkaisu siinä hetkessä tehtäväksi!

Lohjan tiheissä metsissä huhuttiin asuvan šamaanin. Tästä olivat tietoisia kaikki jotka olivat Lohjalla kauemman aikaa asuneet tai siellä syntyneet. Moni toivoi näkevänäs hänet, mutta usein oli pettynyt marjastaja tai sienestäjä nähty tulevan takaisin metsästä. Tarinasta oli kuullut myös Penttisen Lahja, joka oli vanhempi rouvashenkilö Lohjan taajama-alueen ulkopuolelta. Lahja oli tunnettu siitä, että eli elämäänsä melkeimpä omavaraistaloudessa ja harvemmin Lahjaa nähtiinkään Lohjan S-Marketissa ostoksilla.

Tämä launatai oli kuitenkin harvinainen, sillä Lahja oli polkaissut vanhalla Nopsallaan S-Marketin pihaan jo hieman ennen kuin se avsi ovensa. Nyt oli pakko turvautua kaupan apuun tarjoiluissa, sillä vieraisille oli tulossa leskimies Vilppulasta, jonka kanssa Lahja olikin kirjoitellut kirjeitä jo hyvän aikaa.

Vilppulan Leo, kuten Lahja häntä kutsui oli ilmoittanut tulostaan edellisenä iltana ja sekös oli saanut vipinää Lahjan kinttuihin, tai perammin sanottuna Nopsan polkimiin. Lahja nimittäin halusi ehsottomasti tarjota Leolle karjalanpaistin seurana ykkösolutta ja sitä ei Lahja itse tehnyt. Siksi Lahja oli kolkuttelemassa kaupan ovella jo hyvissä ajoin. Yksi syy aikaiseen kauppareissuun oli myös se, että Lahja ei suin surminkaan halunnut kenenkään näkevän että ostaa olutta.

Lahjan toimitettua asiansa keskustassa, hyppäsi hän taas Nopsansa satulaan ja aloitti vauhdikkaan matkan kohti kotia. Siinä pyörän selässä viilettäessään Lahja mietti miten hyvä menopeli hänen vanha Nopsansa olikaan. Niin se vain kulki luotettavasti sekä ylä-että alamäet.

Eipä aikaakaan kun Lahja oli takaisin kotimökkinsä pihamaalla ja päätti viedä heti oluet maakellariin jäähtymään mukavan viileiksi. Kun Lahja oli astunut sisään ovesta ja asetteli pulloja kellarin vanhoille hyllyille, kuului oven paukahdus ja juoksuaskelia. Lahja juoksi pika pikaa pihamaalle je ehti nähdä vain pitkät ruskeat hiukset ja batiikkivärjätyn paidan helman.

Lahjalla ei olut aikaa miettiä mitä tuo tarkoitti ja kuka tuo mysteerimies oli ollut, sillä karjalanpaisti piti saada jo uuniin muhimaan. Uunion Lahja olikin lämmittänyt jo aamuvarhaisella, niin että nyt se oli juuri sopivan kuuma karjalanpaistin hauduttamiseen.

Siinä keittiössä puuhaillessaan ja uuniluukkua avatessaan Lahja kuuli taas tuvan oven aukeavan. Nýt lahja olikin ollut valmiina ja pinkaisi matkaan kauha kädessä keikkuen. Ennen metsänreunaa Lahja sai kun saikin kiinni pitkähiuksisen miehen, joka ei vaikuttanutkaan yllättäen yhtään vaaralliselta.

Mies kertoi olevansa Lohjan šamaani ja asuvansa ihan pienen matkan päässä Lahjan mökistä. Kun Lahja tivasi mieheltä miksi hän hiippaili alvariinsa hänen mökkinsä tiluksilla, vastasi mies hieman häpeillen että oli useasti nähnyt Lahjan pihalla ja pikkuhiljaa rakastunut häneen. Tälläistä ei Lahja ollutkaan kuullut hyvään toviin ja hän suorastaan mykistyi tästä tunnustuksesta. Saman tien šamaani katosi ja vaikka Lahja miten yritti katsella ja huudella, ei hänestä näkynyt enää jälkeäkään.

Siinä Lahjan vielä pihamaalla huudellessa pihaan kaartoi auto ja Leo hyppäsi sieltä ulos. Leo oli komeampi kuin kuvissa ja mikä parasta todella iloinen nähdessään Lahjan.

Illalla saunassa Lahja kertoi Leolle kohtaamisestaan šamaanin kanssa ja mietiskeli mistä oli oikein ollut kyse. Leo katseli hetken mietteliäänä Lahjaa ja sanoi että ehkä se oli tarkoitettu nostamaan Lahjan itsetuntoa ja huomaamaan että oli mukavaa seuraa. Lahjan itsetunto oli ollutkin aika matalalla avioeron jälkeen ja kun Lahja nyt mietti asiaa hän huomasi tuntevansa olonsa huomattavasti itsevarmemmaksi.

Kun Lahja vilkaisi saunan ikkunasta ulos, vilahti siellä samainen šamaani, joka pois juostessaan iski vielä Lahjalle silmää.

Kävimme viime viikonloppuna parin ystäväni kanssa katsastamassa Lohjan yöelämää ja meillä oli todella hauskaa. Lohjalla ei ole oikeastaan paljon vaihtoehtoja yöelämän viettämiseen, mutta löysimme kuitenkin kaksi loistavaa paikkaa viettääksemme ikimuistoisen tyttöjen iltamme. Ilta alkoi ensin kotona kaunistautuessa ja ystävieni kanssa kuulumisia vaihtaessa. Oli ihanaa nähdä ystävinäni pitkästä aikaa, koska emme ole olleet pitkään aikaan tekemisissä.

Suuntasimme ensin paikkaan nimeltä Pub Wame, joka oli mielestämme oikein rauhallinen istuskelupaikka. Tämä pubi sijaitsee kauniilla Suurlohjankadulla ja se auki koko päivän kello 13.00 – 24.00. Tilaamamme juomat olivat mielettömän hyviä, musiikki loistavaa ja henkilökunta oli oikein ystävällinen. Tutustuimme eräisiin herrasmiehiin tämän muutaman tunnin aikana kun siellä istuessamme ja biljardia pelatessamme, ja he pyysivätkin meitä lähtemään heidän kanssaan jatkamaan tätä säkenöivää iltaa. Tähän jäi hyvin suunniteltu tyttöjen iltamme, mutta onhan se aina mukavaa tutustua uusiin ihmisiin!

Seuraavaksi suuntasimme Laurinkadulle, jossa meitä odotti baari nimeltä London. Tässä 2001 perustetussa lontoohenkisessä baarissa soi rokkia ja poppia, ja välillä kuulimme vanhimpia hittejä 80-luvulta ja välillä taas niitä tämän hetken listaykkösiä. Baarissa oli todella paljon istumapaikkoja ja sisustus oli puinen, mikä teki ensivaikutelmasta oikein kotoisan. Olimme ensimmäiset asiakkaat, koska baari oli kymmeneltä aivan tyhjä. Se ei kuitenkaan meitä haitannut, koska osasimme silti pitää hauskaa. Istuimme erääseen nurkkapöytään, tilasimme juomia ja kuuntelimme hyvää musiikkia. Iskin silmäni yhteen näistä kolmesta miehestä, jotka ohjasivat meidät tähän loistavaan baariin. Minusta tuntuu että hän iski myös silmänsä minuun, koska jäädessämme kahdestaan juttelimme aivan kaikesta maan ja taivaan välillä. Myöhemmin illasta pääsimme myös tanssilattialle asti ja laittamaan korkkarit kattoon!

Vaikka olemmekin jo jonkin verran elämää nähneitä naisia, jaksoimme silti tanssia yömyöhään ja lähdimme kotiin vasta valomerkin aikoihin. Vaihdoimme numeromme näiden komeiden miehin kanssa, ja päätimme että lähdemme heidän kanssaan uudelleen kun Londonissa on seuraavan kerran tiedossa live-musiikkia.

Niinkuin jo aiemmin hehkutin, iltamme oli oikein onnistunut kaikin osin. Oli tosi mukavaa laittaa kaikki arjen murheet sivuun ja lähteä pitämään hauskaa hyvien ystävien kanssa. Lohjan yöelämä teki minuun suuren vaikutuksen, ja suosittelen sitä jokaiselle sinne ruutujen toiselle puolelle!

Taivas oli kirkkaansininen ja sitä koristi vain muutama pieni pumpulipallon näköinen poutapilvi. Niittyjen kukat kukkivat kuin vanhoissa Suomifilmeissä konsanaan ja tuntui että tälläsienä kesäpäivänä ei voinut olla muuta kuin onnellinen.

Iiro oli saapunut perheen kesäpaikalle yhdessä ystävänsä Heikin kanssa, ja tarkoitus oli viettää siellä seuraavat neljä viikkoa nauttien luonnon rauhasta ja Suomen suvesta. Iiro ja Heikki kulkivat hiljalleen kesäpaikalle vievää hiekkatietä ja vaikka kesäpäívän kuumuus saikin hiekan pölyämään, nauttivat he matkastaan suunnattomasti. Tien reunalla siritti heinäsirkkojen kuoro ja mehiläiset pärrösivät niityn kukissa kuin viimeistä päivää.

Linja-auto oli jättänyt pojat ison tien varteen, josta he jatkoivat matkaa jalkaisin seuraavat viisi kilometriä kesäpaikalle. Iiron lähistöllä asuva eno oli lupautunut hakemaan pojat bussipysäkiltä, mutta kumpikin oli ollut sitä mieltä että reipas kävely Suomalaisessa maalaismaisemassa heti loman alkuun olisi vain ja ainoastaan upea kokemus.

Matka taittuikin mukavasti hiljakseen kävellessä ja luontoa ja sen ihanuutta ihmetellessä. Kohta edessä häämöttikin jo kesäpaikka, joka oli vanha hirsinen maatilarakennus, kaikkine asiaan kuuluvine piharakennuksineen. Rappusten vierellä oli vanhassa keittiötökissä syreenin oksia iso kimpullinen ja Iiro arvasi että enon vaimo oli ollut asialla. Viileä tupa tuoksui samalta kuin aina ennenkin, eli vanhalta puulta ja mäntysuovalta. Vanhojen hirsien suojissa kesäpäivä menetti viileytensä ja pojat kävivät vierekkäin istumaan tuvan pitkille penkeille.

Mikä siinä olikin, että tänne suupuessa kaikki ongelmat ikäänkuin unohtuivat ja oli helppoa olla ja hengittää. Poikien reput olivat ovensuussa ja siinä he istuivat kahdestaan kuin kaksi vanhaa miestä. Äkkiä Heikki hyppäsi ylös ja ilmoitti menevänsä uimaan. Iiro seurasi perässä ja yhtä matkaa pojat juoksivat rannalle, jossa vanha hirsinen sauna odotti tavanomaisella paikallaan. Saimaa kimmelsi keäauringossa ja Silkkiuikkujen äänet kaikuivat järvenselältä. Kaukana horisontissa näkyi joku soutelevan ja airojen vedot kaikuivat järvenselkää pitkin poikien korviin.

Pojat vaihtoivat saunan pukuhuoneessa uimahousut jalkaan ja juoksivat laituria pitkin suoraa päätä järveen, niin että vesi sen kuin roiskui kun pojat putosivat järven viileään syleilyyn. Tuntui kuin olisi palannut lapsuuteen kun uida pärskytteli lämpimässä järvivedessä ja antoi kaiken stressin ja harmien valua ulos.

Aikansa järvessä pulikoituaan, pojat nousivat istumaan auringon lämmittämälle laiturille ja pyyhkeiden päällä makoillessa antoivat kumpikin katseen vaeltaa taivaan pilvimuodostelmissa. Heikki taisi nukahtaakkin hetkeksi ja Iiro herättelikin Heikin pian nousemaan ylös.

Pojat marsiivat samaa reittiä takaisin talolle ja päättivät ottaa pienet nokoset tuvan viileydessä. Heikki jatkoi keskeytyneitä uniaan tuvan sivustavedettävällä ja Iiro asettui toiselle puolelle tupaa vanhalle hetekalle. Iiroa ei oikeastaan nukuttanut, mutta Heikki edellisen yön työtä tehneenä tuntui kaipaavan unta heti loman alkajaisiksi. Vaikka Iiro ei itselleen tunnustanutkaan väsymystään, ei mennyt kuin muutamia minuutteja ja hänkin oli vaipunut rauhoittavaan uneen ja lukemiseksi tarkoitetut Aku Ankat olivat valahteneet tuvan lattialle.

Ilta oli jo kääntynyt hämärän hyssyyn, ennen seuraavaa aamunkoittoa, kun pojat heräilivät kumpikin tahoillaan. Heikin herätessä oli Iiro jo keittönyt iltakahvit ja kattanut pöytöön mummon karjalanpiirakoita ja munavoita. Nälkä oli kummallakin, sillä ei Heikki eikä Iirokaan , oleet muistaneet syödä mitään koko päivänä. Kahdekasan karjalanpiirakkaa katosi kuin huomaamatta poikien nälkäsiiin vatsoihin. Kumpaakaan pojista ei nyt väsyttänyt pitkien päiväunien jälkeen, joten Iiro ehdotti että he voisivat kävellä Iiron enon talolle ja sen jälkeen lämmittää saunan. Iiron eno asui vain kivenheiton päässä ja olisi myös mukavaa päästä seuraamaan maatalon iltapuuhia, lypsyineen kaikkineen.

Ennen kuin pojat edes ehtivät pihapiiriin, tervehti heitä enon koiran, rekun haukku heitä. Rekku juoksi aitauksessaan ja oli kyllä jo tunnistanut Iiron ystävällisistä äännähdyksistä päätellen. Iiron enokin marssi ulos navetasta yhdessä vaimonsa kanssa Rekun haukun hälyttäminä. Siinä sitten vaihdettiin kuulumisia ja sekä iiro että Heikki saivat kutsun istua iltapala pöytään. Pojat yrittivät estellä, kertoen että olivat juuri syöneet, mutta se kaikui kuuroille korville. Pian pojat taas sitten istuivat syömässä ja kummankin mahat olivat niin täynnä, että yhdessä he miettivät voivansa pyöriä takaisin kesäpaikalle.

Iltapalan jälkeen istuttiin vielä hetki viilenevässä kesäillassa ja sen jälkeen pojat huikkasivat hyvän yön toivotukset ja lähtivät kohti omaa majapaikkaansa. Päästyään perille oli jo myöhä ja ruoka painoi unettavasti vatsassa, joten pojat päättivät että oli aika käydä unten maille. Hetken päästä tuvasta kuului tasainen tuhina ja kuorsaus, kun pojat olivat nukahtaneet kumpikin omaan sänkyynsä, viileiden ja puhtaiden pellavalakanoiden alle.

Aamulla Heikki heräsi ensimmäisenä tuvan verhojen raosta pilkistävään kirkkaaseen aamuaurinkoon. Kello oli vasta seitsemän, mutta aurinko paitoi jo kirkkaana ja pikkulintujen kuro sirkutti iloisena puiden oksilla. Heikki keitti kahvia ja kattoi aamupalaa pöytöön, samalla kun kuunteli Suomalaisen kesäaamun ääniä. Heikki otti muutaman leivän ja kupillisen kahvia, sekä istahti talon suurelle ja vanhalle kivirapulle. Kärpäset ja mehiläiset olivat jo ahkerina työssään ja aamukaste kimalteli vielä nurmella. Siinä itsekseen aamukahvia juodessaan, Heikki mietti miten onnekas oli, kun sai kokea tälläisen aamun ja vielä nauttia siitä yhdessä parhaan ystävänsä Iiron kanssa. Heikki ja Iiro olivat tutustuneet jo ala-asteella ja olivat siitä asti olleet parhaat kaverukset. Heikki olikin ollut täällä Iiron kesäpaikalla lukuisia kertoja aiemminkin ja paikka tuntui Heikilläkin kuuluvan osaksi kesää. Täällä oli vietetty syntymäpäiviä ja rippijuhlia, puhumattakaam muutamista kotibileiden tapaisista, joita pojat olivat teini aikoinaan muutamia kertoja salaa järjestäneet.

Tuvasta alkoi kuulua lattialankkujen narinaa, ja pian portaille Heikin viereen istahti myös Iiro, jonka vaaleat hiukset olivat sekaisin unen jäljiltä ja T-paita väärinpäin päällä. Siinä pojat istuivat yhdessä sopuisassa hiljaisuudessa, kuunnellen ja ihmetellen kesäaamua. Tälläista elämän piti ollakin, pystyä istumaan ihan hiljaa, ilman epämukavaa tunnetta siitä, että jomman kumman pitäisi puhua. Se hetki oli täydellinen ja säilyisi poikien mielessä vielä vanhuuden päivinäkin.