Talo sijaitsi aurinkoisella rinteellä Lohjan eteläpuolella ja siinä se oli seissyt jo melkeimpä sadan vuoden ajan kuunnellen kuusikon huminaa ympärillään ja vuodenaikojen vaihtuessa. Talolla oli ollut monta omistajaa olemassaolonsa aikana ja nyt sitä isännöi perhe, johon kuului äiti, isä ja kaksi lasta. Oikea perinteinen kiiltokuvaperhe, voisi äkkiä kuvitella. Todellisuus oli kuitenkin toisenlainen, tämä perhe ei ollut sellainen keskiluokkainen perhe jonka pihassa seisoi farmari Volvo ja pihalla kirmaili lasten kanssa kultainen noutaja.

Tässä perheessä riitti rakkautta ja heidän elämänarvonsa perustuivat kaikkeen muuhun kuin materiaan. Tässä perheessä arvostettiin sielun syvyyttä ja taidetta. Mutta ei suinkaan taiteen aseman vuoksi, vaan sen takia mitä se pystyi ihmiselle antamaan.

Taide antoi näkökulmia, perspektiiviä ja ennenkaikkea rakkautta. Mutta moniko todella oli edes huomannut sen. Monelle taide oli vain ja ainostaan statusta tai sitä että halusi osoittaa oma sivistyneisyytensä. Perheen äiti oli kirjailija ja olikin ollut juuri hänen ideansa viisi vuotta sitten muuttaa Lohjalle. Tämän perheen yhteen periaatteeseen kuuluikin että he vaihtoivat asuinpaikkaa aina kuuden vuoden välein. Näin he uskoivat säilyttävänsä otteen todelliseen elämään ja siihen että eivät sokeutuisi kaikelle sille kauneudelle jota maailmalla oli tarjota niille kaikille jota siitä vain halusivat nauttia. Valitettavan moni kuitenkin oli vuosien mittaan sulkenut silmänsä tuolta kaikelta kauneudelta.

Muutto Lohjalle oli sujunut ongelmitta ja talo oli kutsunut heitä ensihetkistä asukkaikseen. Sen ympärillä loistava aura oli niin lämmin ja kutsuva, että sitä ei kertakaikkiaan voinut olla tuntematta. Ainakaan joku sellainen joka oli herkistynyt tuntemaan ja kokemaan maailmaa kaikilla aisteillaan.

Perheellä ei ollut paljon tavaraa, se oli tietoinen valinta ja kuului osana heidän elämänfilosofiaansa. Mitä vähemmän omistaa, sitä antoisampaa elämä on. Perhe oli käynyt monia keskusteluja tästä asiasta ja yleensä kaikki olivat jakaneet mielipiteen. Nykyisin perheen äiti oli huomannut usein tyttärensä silmissä pienen mutta huomattavan epäilyksen välähdyksen kun he olivat käsitelleet aihetta. Äiti laittoi tuon kuitenkin teini iän piikkiin ja ajatteli sen oleva normaali kehitysvaihe. Olihan toki normaalia että nuori kyseenalasti ja aloitteli omien ajatusmalliensa rakentamista. Siksi tuon välähdyksen näkeminen ei ollutkaan huolestuttanut perheen muita jäseniä juurikaan, vaan se oli ohitettu olankohautuksella taí ymmärtäväisellä hymyllä.

Nyt kuitenkin oli tullut aika paikkoin etsiä uusi kotipaikka ja jättää Lohja taakseen. Kuusi vuotta oli kulunut uskomattoman noipeasti ja perheen vanhempienkin oli mytönnettävä että aika Lohjalla oli ollut seesteistä ja onnellista aikaa.

Eräänä iltana kun perhe nautti iltapalaa, perheen vanhemmat päättivät aloittaa keskustelun tulevaa muuttoa koskien. Isä oli ottanut esille jo kaikille tutuksi tulleen karttakirjan, jota oli lukemattomat kerrat aiemminkin selailtu tämän perheen kesken. Perheen vanhemmat eivät kuitenkaan voineet olla huomaamatta perheen teini ikäisten lasten epäröiviä katseita kun muutosta alettiin puhua. Vihdoin perheen poika liittyi mukaan vanhempien keskusteluun, mutta ei suinkaan tavalla jota vanhemmat olivat osanneet odottaa.

Poika kertoi siitä kuinka oli jo puoli vuotta sitten jättänyt lukion kesken ja oli siitä asti pelannut niin kutsuttuna puoliammattilaisena pokeria netin kasinoilla. Hiljaisuus oli suorastaan mykistävä, kun vanhemmat yrittivät sisäistää tätä yllättävää tietoa. Lopulta perheen isä sai kysyttyä paljonko poika oli hankkinut uudella niin kutsutulla ammatillaan. Vastaus mykisti isän uudelleen kun poika ilmoitti että oli vajaan puolen vuoden aikana ansainnut jo vajaat 60 000 euroa. Kaikki saadut voitot hän oli laittanut korkeakorkoiselle säästötilille ja pelaamista hän aikoi jatkaa ainakin siihen asti että hänellä olisi koossa 100 000 euroa. Poika kertoi myös että innostuksen pelaamiseen hän oli saanut hyvältä ystävältään, joka oli kertonut casino-oppaat.com -sivustosta ja sieltä poika oli pikkuhiljaa opetellut casinopelaamisen saloja ja etsinyt itselleen parhaita tarjouksia ja bonuksia.

Eikä yllätykset iltapala pöydässä tähän loppuneet, sillä lasten ilmeet kertoivat että muutakin oli vielä tulossa. Kuin yhdestä suusta perheen lapset kertoivat vihdoin vanhemmilleen että heidän mielestään kiertolaiselämä sai riittää. Se oli ollut antoisaa ja se oli tuonut heille runsaasti erilaisia katsantokantoja elämään, mutta nyt se sai riittää.

Tässä perheessä oli totuttu siihen että kaikilla perheenjäsenillä oli yhtälainen oikeus mielipiteeseen ja siksi perheen nuoret uskalsivatkin kertoa mielipeiteensä vanhemmileen niinkin suoraan. Hiljaisuus kesti vain muutamia sekuntteja, mutta se ehdottomasti tuntui pitemmälle. Vanhempien ilmeet olivat näkemisen arvoiset sillä tätä he eivät osanneet odottaa. Kuitenkin ensijärkytyksestä selvittyään alkoi pöydän ympärillä kiivas keskustelu asiasta ja siitä mikä sai nuoret ajattelemaan kyseisellä tavalla.

Kysymys väreili ilmassa ja lopulta perheen tytär katsoi vanhempiaan silmiin ja sanoi, ettekä te aina halunneet kasvattaa meidät niin että jonakin päivänä tulee hetki jolloin osaamme kyseenalaistaa, tehdä omia päätelmiä ja ajatella omilla aivoillamme? Siihen oli kiteytetty kaikki se, mitä vanhemmat olivat aina korostaneet. Sanomattakin on selvää että perhe jäi Lohjalle ja loppujen lopuksi se päätös aloitti uuden kappaleen heidän kaikkien elämässä ja oli juuri se oikea ratkaisu siinä hetkessä tehtäväksi!